Hohoo! Kokonaispudotus on jo -3.5kg, kun viikkopudotukseksi tuli hurjat -2.3kg. Tällä viikolla tosin paikkautuivat edellisen viikon vääristävät tekijät kuten esim. verenluovutus, joka vaikutti tulevaan punnitukseen sekä heti punnitusta seuranneena päivänä alkaneet menkat, jotka olivat omalta osaltaan keränneet nestettä elimistöön.

Ja oman osansa varmasti tämän aamun punnitukseen teki se tosiasia, että keskiviikkopäivä meni 0-kaloreilla ja nähden painajaisia eli sängyssä kierähdellen ja pyörähdellen noroviruksen kourissa. Samasta syystä jätin yhteenvetotaulukkoon käyttämättä 0-päivän, se olisi suotta vääristänyt keskimääräistä syötyä kalorimäärää, koska elimistö ei yksinkertaisesti kuluta sairaspäivän aikana samalla tavalla kuin terveenä päivänä. Tosin, toipilasaikanakin elimistön kulutus muuttuu normista, mutta jääköön se omaan arvoonsa. Syön, lasken, kirjaan ylös, yritän liikkua, tuskailen eli tästä jatketaan samaa rataa kuin ennenkin ;o)