Joo-o, pistetäänpä tähän päivän ratoksi niksi, joka välähti päähän tuossa muutama päivä taaksepäin, kun halusin ottaa keitetyn kananmunan evääksi luennolle:

Ota vessapaperirullan hylsy ja taita toisesta päästä reunat sisäänpäin siten, että kumpikin reuna ulottuu noin puoleenväliin hylsyn aukkoa eli yhdessä ne peittävät aukon kokonaan. Sitten sujauta kananmuna hylsyyn ja sulje toinen pää samoin kuin ensimmäinen.

Ei nyt välttämättä kannata heittää repun pohjalle, mutta mulla ainakin kananmuna pysyi kaikkien kirjojen ja muiden roinien sekä toisten eväiden seassa ihan ehjänä ;o)