Nyt on tosiaan sellainen meno ja touhotus päällä tuossa tosielämässä (IRL), ettei kerta kaikkiaan tunnu olevan mitään mahdollisuutta pystyä säännöllisesti pitämään minkäänlaista ruokapäiväkirjaa. Koko päivän kun on menossa aamusta iltaan eli tänäänkin lähdin kiirenvilkkaa aamulla n.7:30 töihin, sieltä iltapäivällä kotiin kääntymään sen verran, että sain maksamani opintoharrastuksen paperit haettua ja suoraan naapurikaupunkiin oppitunnille, sitten oli pari tuntia väliä ennen seuraavia oppitunteja, joiden välissä en tosiaankaan jaksanut lähteä ajelemaan ainakaan takaisin kotona käymään, joten kävin vaatekaupassa. Olin takaisin kotona n.21:30 eli työ ja opinnot pitivät meikäläisen liikenteessä tehokkaasti 14 tuntia. Niin ja siis pitikö jossain välissä laskea kaloreita jne?

Juu, ei tästä tuu näin kyllä nyt yhtään mitään. Ajattelin siirtyä johonkin yksinkertaisempaan systeemiin, joka ei vaadi sen enempää kaloreiden kuin pisteidenkään laskua ja tällä hetkellä varteenotettavalta vaihtoehdolta tuntuisi tuo Atkins, sikäli mikäli olen ymmärtänyt oikein periaatteen: vältä nopeat hiilarit, syö proteiinia ja paljon kasviksia. Eikä tarvitse laskea mitään. Puuh. Täytyy viikonlopuksi lainata jostain joku Atkinsin kirja ja perehtyä siihen ja ryhtyä tuumasta toimeen (maailman lyhin työmatka, ehko ehko ehko...).

Että ARGH, etten paremmin sano!

ps. Kappas, on näköjään Bookplus.fi -verkkokaupassa tarjouksessa Atkins-paketti, Atkinsin uusin dieetti sekä dieettikeittokirja. Taidankin tilata ne samantien. Eivät ehkä viikonlopuksi ehdi lukemistoksi, mutta kuitenkin x) Ja sitten sitä tarttis mennä nukkumaan, aamulla jälleen aikainen herätys ennen sianpieraisua, pitäisi ehtiä suihkuun ja sitten olla töissä skarppina...