Kirjoittelin ensin tuonne ruokapäiväkirjapostauksen sekaan fiiliksiä, mutta katsoin parhaaksi ottaa tämän tekstin irralleen sieltä.

Nyt täytyy myöntää, ettei oikein ajatus kulje. Vaikken yleensä ottaen mikään pillittäjätyyppi olekaan (paitsi silloin kun Bambin äiti kuolee siinä elokuvassa tai kun luen, kuinka aivopestyt lapsisotilaat tappavat toisiaan tai kun mietin, kuinka rikkaat maat riistävät köyhiä ja lapset kuolevat nälkään tai kun...)... Nojoo, siis, on tullut vähän itkeskeltyä tuon Jokelan tapauksen takia. On käsittämättömän paha olla, vaikken tietääkseni tunne sieltä ketään, sen enempää kuolleita kuin henkiinjääneitäkään.

Tällä hetkellä varmasti lähes 5 miljoonaa suomalaista pohtii; MIKSI? Yksi, jota voidaan osoittaa sormella, on lamasta asti harrastettu terveydenhuollon palvelujen alasajo sekä lasten, nuorten, opiskelijoiden ja köyhien järjestelmällinen sorsiminen. Olihan tämä odotettavissa, ettei sen puoleen, oli lähinnä vain hyvinkin lyhyen ajan kysymys, että milloin joku Suomessa seuraa amerikkalaisten opiskelijoiden esimerkkiä. Lapsilla ja nuorilla on niin paha olla, että kuka enää kehtaa kutsua Suomea "hyvinvointivaltioksi"? Hyvinvointivaltio romutettiin '80-'90-lukujen taitteeseen järjestetyllä lamalla. Kiitoksia vaan, kokoomuslaiset, poroporvarit sekä kaikki kapitalistista / imperialistista järjestelmää ihannoivat tahot.

Milloin kuoli rakkaus maailmasta?

Nyt on paha olla, muttei varmastikaan niin paha, kuin jokelalaisilla.


ps. Jos jaksat lukea tämän tilityksen, jaksat varmaankin myös sytyttää kynttilän torstaina, 8.11.2007 klo18:00, keittiön ikkunalle (tai miksei vaikka kaikille ikkunoille) osoituksena myötätunnosta kaikkia niitä kohtaan, joita Jokelan murhenäytelmä koskee.

pps. On ihan turha syyttää aseita, lupia, jne, kyllä se syy on jossain muualla. Suomen maassa on todella paljon aseita sekä niitä järkevästi ja tarkoituksenmukaisesti käyttäviä ihmisiä. Ei ole aseen vika, että tällaista tapahtuu, vaan vika on puhtaasti järjestelmässä. Yhteiskunta on mädättynyt. Irwiniä mukaellen, "haistakaa paska koko valtiovalta".


Lisäedittiä...
Joillekin tuntuu olevan vaikea käsittää tilannetta, tapahtunutta, syitä ja seurauksia. Halutaan vakuutella, että järjestelmässä ei ole vikaa. Helpointa tuntuu olevan huokaista, että "se oli vain yksi kajahtanut". Vedetäänpä kuitenkin tämä lyhytnäköinen lause takaisin ja otetaan hetkeksi pieni "mielikuvitusleikki":

    Olet optimistinen nuori, tunnet olevasi "realistinen idealisti" ja uskot siihen, että maailma on aika hyvä paikka elää ja olla. Epäilet, että ne harvat epäkohdat, joita vastaasi on tullut, ovat vielä lähitulevaisuudessa korjattavissa ja uskot, että voit itsekin vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin. Luotat järjestelmään, yhteiskuntaan ja siihen, että olet tärkeä osa toimivaa kokonaisuutta.
    Eräänä kauniina päivänä törmäät Tietoon. Havaitset, että epäkohtia, julmuuksia, vääryyksiä ja pahuutta onkin paljon enemmän, kuin olit kuvitellut. Hätäännyt. Alat epäillä järjestelmää ja mahdollisuuksiasi todella vaikuttaa siihen. Kysyt itseltäsi, miten minä, vain yksi ihminen, voisin pystyä yli 6 miljardin joukossa siihen, mihin aiemmatkaan sukupolvet eivät ole edes yhdessä pystyneet? Emme ole pystyneet lopettamaan sotia, nälänhätää, estämään tarpeettomia lapsisotilaiden kuolemia, parantamaan kolmannen maailman oloja...
    Paniikki, epätoivo ja viha alkavat nostaa päätään sisälläsi. Yrität yhä sinnikkäämmin löytää kaikista mahdollisista lähteistä lisää tietoa, joka vakuuttaisi Sinut siitä, että kannattaa yrittää, että voisit uskoa ihmiskunnassa olevan enemmän hyvyyttä kuin pahuutta. Olet voimakkaasti huolestunut siitä, että ihmiset kerskakuluttavat ja saastuttavat täysin surutta huolimatta siitä, että se johtaa jatkuvasti ja enenevässä määrin lukemattomien lajien sukupuuttoon, joka hetki. Haluat auttaa, parantaa maailmaa, helpottaa mahdollisimman monen kaltoin kohdellun oloa ja pelastaa Luonnon.
    Sen sijaan, että löytäisit valonpilkahduksia, kahlaatkin mädässä, haisevassa suossa, joka on syntynyt kansanmurhissa kuolleiden ruumiista, raiskatuista ja tapetuista naisista ja lapsista sekä vinhaa vauhtia tuhoutuvasta, saastuvasta ja kuolevasta Luonnosta. Näet sielusi silmin, kuinka tälläkin hetkellä pedofiili adoptoi lapsen voidakseen käyttää häntä jatkuvasti hyväkseen, pohdit, kuinka monta lasta ehti kuolla nälkään, malariaan tai aidsiin sillä välin, kun teit läksysi, ahdistut tiedosta, että länsimaiset turistit lentävät Aasian maihin harrastaakseen seksiä vanhempiensa syleistä riistettyjen pienten tyttöjen ja poikien kanssa... Mietit, olisiko maailmassa hyvyyttä ja pahuutta edes yhtä paljon kumpaakin.
    Havaitset, että voima jyllää ja mitä isompi ja vaikutusvaltaisempi maa, sitä voimattomampia muut maat ovat estämään köyhien maiden luonnonvarojen ryöstämistä ja saat katkerasti huomata, että vain ja ainoastaan raha pyörittää tätä kylmää ja julmaa maailmaa. Ketään ei tunnu kiinnostavan se, kuinka paljon vääryyksiä, murhia, pahuutta ja epäoikeudenmukaisuutta toteutuu joka hetki. Näet joka päivä ihmisiä, joille tärkeämpää kuin vastasyntyneen nälkä, on oman tukan värjääminen ja  uudet muotivaatteet, karvanopat ja aluvanteet. Mukana mielellään uusin, kallein ja tyylikkäin kännykkä. Alkaa näyttää siltä, että pahuutta onkin huomattavasti enemmän kuin hyvyyttä.
    Omatkin ongelmat alkavat näyttää mitättömiltä ja naurettavilta. Mitäpä minä, yksi mitätön ihminen tässä valtavassa muurahaispesässä, jota ihmiskunnaksi kutsutaan, pystyisin tekemään parantaakseni maailmaa? Ehkä en mitään... Ja jos en kykene auttamaan ketään, edes itseäni, niin miksipä olisin edes olemassa, olenhan vain turha ja mitätön paskaläjä, joka kuormittaa omalla olemassaolollaan jo kuolonkorinoissaan kituvaa ekosysteemiä. Päädyt johtopäätökseen, että rakkaus on kuollut ja pahuus vain lisääntyy. Äiti maa, Gaia, Pyhä Emo, Maa, Tellus tai millä nimellä Luontoa haluatkaan kutsua, vetelee viimeisiä henkäyksiään. Jumalat ovat kuolleet, kuinka muuten voitaisiin perustella tällaisen pahuuden pesän olemassaolo?

Kun olet lukenut ylläolevan tekstin ja tehnyt ihan "aikuisten oikeasti" mielikuvitusmatkan älykkään, ympäristöstä, lapsista, eläimistä ja luonnosta huolestuneen ja ihmisten pahuudesta sairastuneen nuoren mieleen, ajattelepa seuraavaksi sitä, minkälaisia tuntemuksia itselläsi on ollut, sitämukaa kun olet tutustunut ihmiskunnan ja -mielen varjopuoliin? Oletko tuntenut epätoivon hetkiä? Olet varmasti kuullut kliseet "tieto lisää tuskaa" ja "elämä on parasta huumetta". Entä jos et olisikaan päässyt elämän epäkohdista selville hitaasti ajan kanssa, vaan kaikki pahuus olisi lyöty päin naamaasi lähes yhdessä hetkessä?

Elämän vääryyksien ja ihmiskunnan pahuuden kanssa eläminen on taitolaji, joka perustuu pitkälti siedätykseen. Opit lisää ihmiskunnan pahuudesta pikkuhiljaa ja opit sietämään tietyn määrän epäkohtia ikäänkuin "asiaan kuuluvana", toteat tyynesti, että "ihmiset nyt vain ovat sellaisia" ja kohautat olkapäitäsi. Sen sijaan, jos saat elämästä yliannostuksen, liian paljon tietoa liian lyhyessä ajassa, sitä voisi verrata huumeiden yliannostukseen. Riippuvuuden aiheuttavan ja tappavan annoksen välillä on vain hiuksen hieno ero.

Hyvää yötä.