Nyt ei ole uutisia täältä rintamalta, ainakaan painonpudotuksen osalta. Kokonainen viikko on mennyt ihan harakoille. Alkaen siitä, että kolmen vuorokauden sisään yhteensä kolme tuttua otti ja kuolla kupsahti. Ettäs kehtaavatkin. No, yksi niistä kolmesta oli sentään jo ehtinyt siihen ikään, jossa lusikan nurkkaan heittäminen voidaan sallia (yli yhdeksänkymmenen).

Ei se sen kummempaa sitten tarvinnutkaan, kun totesin, että jospa sitä vähän lohduttaisi itseään SYÖMÄLLÄ... pussi sipsejä (onneksi pieni, 200g) ja pari purkkia kermaviiliä katosivat kitusiin, ei sen enempää. No, kun vauhtiin oli päästy, niin meni sitten muutakin hiilihydraattipitoista ja kaikenlaista sellaista, mitä tähän mahaan ei muutenkaan pitäisi pistää, nimittäin lakuja, toffeeta, suklaata...

Tilanteen luisumisen käsistä taisi sopivasti pelastaa paikalle saapunut influenssavirus, joka katkaisi syöpöttelykierteen. Ruoka ei ole maistunut, olen näykkinyt muutamia paloja jäljelle jääneitä toffeita (kaikki muu vähänkin vähemmän "makuisa" eli laimeamman makuinen, maistuu aivan omituiselle).

Sunnuntai-päivän piti kuumetta ensin astetta normaalilämmöstä koholla ja kolotti niin pirusti niveliä ja lihaksia. Sitten menin hölmönä tietenkin töihin kokeilemaan ja tulin sieltä silmät päässä seisten ja kuume oli pompannut kokonaista kaksi astetta normaalilämpöä ylemmäs. Tiistain sentään maltoin pysyä työmaalta pois, samalla kun kuume laski kotona kohisten normaalilukemiin. Ei tässä nyt vieläkään terveen kirjoissa olla, mutta yhtä nopsaan se kuume hävisi kuin tulikin. Kunhan vielä löytäisin ääneni, se päätti jäädä lomille, kenties naulakkoon tai yöpöydän laatikkoon...

Ja mikäkö saldo? Hassua kyllä, plus miinus nolla. Paino oli tänä aamuna 89.6kg eli ei nousua, muttei kyllä pudotustakaan. Ilmeisesti tosiaan pikku sairastaminen kompensoi sopivasti lohtusyömiset. Nyt ensin varovasti talutellaan heppaa, täytyy toipua kunnolla ja sitten hypätään selkään ja jatketaan "täyttä laukkaa painomaaliin". Eiks jep?

Niin ja kiitoksia kaikille kommenteista, olen tosiaan viihtynyt sängyn pohjalla (lueskelemassa Harry Pottereita ja nukkumassa), enkä nytkään jaksa istua koneella kauempaa, kuin tämän painopäivityksen verran. Oikein hyvät pudotukset kaikille ja viimeistään viikonloppuna yritän päästä taas tolkkupäisempänä linjoille. Sayonara!