Noniin, keskiviikkopunnituksessa ollaan edelleen, täytyy yrittää, jos ensiviikolla muistaisi jo tiistaina hypätä vaa'alle xD Paino on pudonnut viikossa 700g eli noin sata grammaa per päivä. Paino oli siis tänä aamuna 88.9kg. Eli ihan hyvältä näyttää so far.

1271832.jpg

Syömiset ovat olleet toistaiseksi "hiukan mitä sattuu", kuumeessa kun tuli oltua koko lailla viikon päivät, niin tuli sitten pötköteltyä peiton alla, luettua, torkahdeltua ja välillä popsittua vähän "lohtusipsiä ja lohtusuklaata" (jos vaikka olis sairastaminen jotenkin tuntunut mukavemmalta x)).

Nyt olen taas siirtynyt "normaaliin päiväsyömiseen", mutta en ole enää ollut niin tiukasti (s)karppi, kuin Atkins vaatisi. Olen syönyt pääasiassa siten, että lautasella on vähintään puolet salaattia ja toinen puoli on pääasiassa jotain proteiinipitoista, kuten lihaa, kalaa tai kanaa sekä hyvin pieniä määriä perunaa olen syönyt silloin tällöin, pastaa en ole syönyt ollenkaan (enkä pystyisikään, kun olen vehnälle allerginen) ja riisiäkin olen välttänyt viimeiseen asti.

Eli olisko tämä nyt tällä hetkellä sitten alakarpin ja hyväkarpin välimaastossa, lähempänä varmaan alakarppia? Laitetaan nyt vielä kuva käyrästä (ihan positiivinen käyrä, ainakin vielä):

1271841.jpg

Noniin. Tämä täältä tähän, pahoittelen, etten ole kertakaikkiaan ehtinyt enkä jaksanut käydä kommentoimassa kenellekään. Kiitän kauniisti kaikkia, jotka ovat jaksaneet toivotella voimia. Kaipa tämä kiire ja muu taas jossain vaiheessa hellittää x)