Sain Tiinulilta, Minziltä, Pirjolta, Punaruskealta ja 30 before 30:ltä tällaisen haasteen:

Tehtävänanto: Kerron mitä minulla on päälläni, kun saan tämän haasteen. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

Minulla on juuri nyt ylläni: tavalliset mustat pikkuhousut (vähän risat ja rispaantuneet kuminauhoista), valkoiset urheilurintaliivit sekä musta t-paita. Tuli yllättävän pitkäkin lista, kun yleensä olen kotosalla alasti, nyt olen vain niin väsynyt, että kun juuri pääsin kotiin, en jaksanut vielä enempää riisuuntua xD Aikaisemmin päivällä on päällä ollut lisäksi vanha, kulunut maastonvihreä kangastakki, musta jenkkihuivi hiusten päällä ns. muslimityyliin, mustat lenkkitossut, valkoiset tennissukat ja vuorelliset, lämpöiset maastohousut, joiden taskuista löytyy kaikenlaista lähtien ääniraudasta 2GB muistitikun kautta langattomaan hiireen sekä Strepsils -pastilleihin ja muovikassiin...

Haastan tähän Bullan, Mellasen, Taija/Tiutiun, Kipan ja Rinskulin. Ja toki lainatkoon, ken haluaa ;o)