Ja heipä hei jälleen, todella pitkästä aikaa.

Olen viettänyt hiljaiseloa "erakkona" pidemmän aikaa ja samalla pysytellyt pois linjoilta. Kun ei jaksa, niin ei jaksa. Voimat ja konstit lopussa. Kaikenlaista tapahtumaa on ollut, mm. kaksi hyvin läheistä sukulaistani kuoli tänä syksynä, viimeisimmät hautajaiset olivat hiukan reilu viikko sitten. Toinen kuolleista oli äidinäitini, joka oli minulle varaäiti, kasvattaja, ystävä, auktoriteetti, jnejnejne ja koska äiti on kaikille ihmisille se "ykkösihminen", niin mummu oli se hyvä kakkonen häviten äidille vain sadasosasekunnilla. Mummun (ja papan) luona tuli asuttua lähes puolet tähän asti eletystä elämästä. Enkä pysty vieläkään käsittämään, että mummu on oikeasti poissa.

Enivei, muihin asioihin eli liipaistaan sitten tuota otsikkoa. Aloin olla niin väsynyt taistelemaan tämän syömisongelman kanssa (väsymystä varmasti omalta osaltaan lisäsivät sukulaisteni kuolemat), että painelin vihdoin hakemaan psykiatrista apua. Sainkin diagnoosin syömishäiriöstä ja voisin mainita muutaman muunkin asian, joka tuli ilmi, mutta niillä nyt ei ole merkitystä tämän painoharhailublogin kannalta. Joka tapauksessa, lääkitys on aloitettu, psykiatria-puolella käydään keskusteluja ja yritetään hahmottaa, että miten käydään tämän sh-ongelman kimppuun.

Ahmimiskohtauksia on ollut viimeisimmän blogimerkintäni jälkeen jatkuvasti enenevässä määrin. Se on ihan sama mitä on tullut syötyä. Välillä puoli kiloa sipsejä ja lähemmäs kilon verran salsa-kastiketta yhden illan aikana (voitte kuvitella, missä kunnossa ruoansulatuselimistö on sen jälkeen), toisinaan taas ihan normaaliruokaa käsittämättömiä määriä. Ihan sama mitä jääkaapista löytyy, kunhan suu on koko ajan täynnä.

Ja mitä ahmimisesta seuraa? Vatsaan sattuu, päätä särkee, oksettaa, huimaa, jalat ja kädet muuttuvat tunnottomiksi, suonia vetää, ahdistaa, puhumattakaan siitä kuinka paljon paino nousee, kun lähes jatkuvalla syötöllä ahmii. Ja kun miettii, kuinka pahalta ahmiminen tuntuu, niin ei oikein voi väittää, että ahmisin lohduttaakseni itseäni tai saadakseni paremman olon. Pahimpia tuntemuksia ovat ne, kun tuntuu siltä, että suonet ovat menneet tukkoon sekä ne, kun näen sieluni silmin, kuinka tuhoan sisäelimiäni tällä ahmimisella. Silti en pysty lopettamaan ja se ahdistaa aivan mielettömästi.

No mutta joo, lääkkeet on hankittu ja nyt odottelen, että lääkitys alkaisi vaikuttaa jollakin tasolla. Tuskin se lopettaa tai edes hillitsee ahmimista ihan tuosta vain tai edes pitkällä tähtäimellä, mutta toivon, että yhdessä psykiatrisen avun kanssa voisin oppia jotenkin hallitsemaan näitä ahmimiskohtauksia.

Ja sitten se perinteinen... syömishäiriöinen ihminen ei saisi laihduttaa... mutta minkäs teet, kun laihduttaminen ja normaalimittoihin takaisinpääsy pyörii jatkuvasti päässä? Kävin perjantaina vaa'alla pitkästä aikaa ja järkytys oli melkoinen, vaikka arvasinkin, että koko syksyn kestäneen ahmimisen jälkeen paino on noussut raketin lailla. 96kg oli silti melkoinen shokkilukema. Koko syksyn olen tehnyt kaikenlaisia "laihdutuslistoja", päiväohjelmia, ruokaohjelmia, yms. joita en tietenkään ole pystynyt noudattamaan mitenkään päin.

Perjantai-iltana, vaa'alle hyppäämisen jälkeen, alkoi mielessä kehkeytyä ajatus, josko sitä pitäisi kokeilla uudestaan karppaamista? Päässä pyörivät pohdinnat, auttaisiko karppaaminen kontrolloimaan ahmimista, pystyisinkö ylipäänsä kontrolloimaan syömistäni millään tasolla. Tiedä häntä. Tänään sitten tuli toisenlainen kuningasidea, VLCD-dieetit. Jepjep. Onhan niitä Nutrilettejä syöty ennenkin, tuloksetta (tosin lukeehan niissä selvällä suomenkielellä, ettei niitä ole tarkoitettu syömishäiriöisille...).

No, kamalassa ahdistuspuuskassa tuli kaupasta ostettua peräti 5 erilaista pakettia ja vakuutin itselleni, että kokeilisin erilaisia tapoja hyödyntää niitä. Joko söisin kaikki paketit kahdessa viikossa (eli suositeltu 5 pussia päivässä) tai sitten söisin joka toinen päivä 5 pussia ja joka toinen päivä ns. "normaaliruokaa", kyllähän silläkin konstilla 'intake' eli sisäänsaatu kalorimäärä saadaan laskemaan väkisinkin alle kulutuksen. Tai ehkä voisin syödä yhden normiaterian päivässä ja sen lisäksi 4 pussillista VLCD-jauheita. Tai tai tai... Rahaa meni noihin viiteen pakettiin noin 100e ja nyt yritän pitää päänupin kasassa ja palikat siinä samassa, että niistä rahoista olisi jotain hyötyäkin.

Loppupäätelmä: I'm back, mutta vahvasti ei kulje. Joten älkää ystävät hyvät tuomitko meikäläistä liian raskaalla kädellä, joskus elämä vaan ei mene ihan niin kuin sen suunnittelee. Olis vaan "ihan kiva", jos edes laihdutus menis suunnitelmien mukaan, mutta kun ei... Tästä sinnittelystä ei ehkä tule yhtään mitään, mutta ainakin aion jatkaa painolukemien kirjaamista. Ja etenkin marista, valittaa, märehtiä ja kitistä tuntemuksiani. Läheisiäni kun en viitsi kyllästymiseen asti pommittaa huokailemalla, että ai ja voi kun taas tuli ahmittua. Te sen sijaan voitte nakata ruksista meikäläisen blogin kiinni, kun itsesäälin 10 tasoa alkavat kyllästyttää ;o)

ps. Siivosin linkkilistaa, otin pois kaikki blogit, jotka ovat olleet noin vuoden hävöksissä, joten oletan, ettei niitä enää päivitellä. Toisekseen, olen ollut itse niin kauan passiivinen, etten muista ensimmäisenkään salasanasuojatun blogin salasanaa... Joten jos te salasanasuojattujen blogien omistajat, joita olen käynyt moikkailemassa aiemmin, voisitte laittaa sähköpostiin s-sanaa, kiitos? Yllättävän monta blogia oli häipynyt kokonaan bittiavaruuteen (tai sitten jossain oli muuten vikaavikaa), mutta jos olet vielä "olemassa", ilmoittele ja lisäilen taas laihduttajia linkkeihini!